Mikko Nousiainen: Energiaviisausvientiä Kanadaan!

Mielikuva Kanadasta on pääpiirteissään seuraava: Pohjoinen, ilmastoltaan Suomen kaltainen maa, jossa kestävä kehitys on yksi toimintaa ohjaava arvo ja tuhlailukulttuuri on esimerkiksi Yhdysvaltoja pienempää. Suomen kannattaisi ehdottomasti avata energiaviisausyhteistyötä Kanadaan.

SONY DSCTutustuin hiljattain Toronton rakennuskantaan ja nostan nyt esiin muutamia huomioita energiatehokkuuden ja ERA17-toimintaohjelman näkökulmasta.

Toronton rakennuskannassa on merkittäviä mahdollisuuksia energiatehokkuuden parantamiseen. Rakennukset eroavat toisistaan merkittävästi, mutta etenekin vanhempien rakennusten tiiveys on huono. Ikkunat, ovet ja rakenteet ovat kaikkea muuta kuin energiatehokkaita, eikä selvät puutteet näytä juuri vaivaavan paikallisia. Selvää on myös se, että säännöllisille ja suunnitelmallisille kunnossapitokäytännöille on tarvetta.

Toronton ja Suomen lähiöt ovat lähes saman kysymyksen edessä. Kuinka peruskorjataan muutamia vuosikymmeniä vanhoja asuinkerrostaloja, jotka ovat teknisen käyttöikänsä lopussa ja sijaitsevat markkina-arvoltaan matalilla tai laskevilla alueilla? Mikä on se tarvittava, monistettava ja teollinen korjausratkaisu ja miten korjaukset rahoitetaan?

Energiatehokkuutta pyritään parantamalla LEED-ympäristöluokitusjärjestelmää hyödyntämällä sekä asettamalla tiettyjä minitasoja rakennushankkeille. Suomalaisittain katsottuna ristiriitoja herää kuitenkin vaikkapa siinä, että rakennus on voinut saada ympäristöluokituksen, mutta rakenteissa on kuitenkin selviä kylmäsiltoja.

SONY DSC

En haluaisi asua tavanomaisessa torontolaisessa talossa talvella, vaan olen hyvin paljon tyytyväisempi tavanomaisen suomalaiseen rakennuksen laatuun. Ja kyllähän sekin kummalta tuntuu, että kaupunkikeskustan sähköverkko rakentuu monin paikoin ilmajohtojen varaan, sen sijaan että johdot olisi viety maan alle. Aurinkoenergiaa hyödynnetään selvästi Suomea enemmän.

Johtopäätökseni on, että Suomen kiinteistö- ja rakennusalan osaajilla olisi paljon annettavaa sikäläisille toimijoille. Miten ja kenen toimesta tätä tiedon vaihtoa ja osaamisen myyntiä voidaan määrätietoisesti edistää?

Mikko Nousiainen, RAKLI ry

This entry was posted in Blogit and tagged , , , .

Vastaus kohteessa Mikko Nousiainen: Energiaviisausvientiä Kanadaan!

  1. Seppo Salminen sanoo:

    Vähäisen tietämykseni mukaan Nousiainen esittää perustellun kannan Kanadan rakentamiskulttuurista. Aivan saman voi todeta myös Keski- ja osin Etelä-Euroopan käytännöistä, lämmön eristyksestä, ikkunarakenteista jne. siis yleensä energiatehokkaasta rakentamisesta pois lukien homeongelmat, jotka taitavat olla ongelmana lähes kaikkialla. Kannattaisiko omalle maanosallemmekin tarjota rakentajiemme tietoa ja taitoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *