Jyrki Laurikainen: Mahdollistaako kaavoitus kiertotalouden?

Viime aikoina on keskusteltu paljon Helsingin yleiskaavasta, joka on etenemässä poliittiseen päätöksentekoon. Itse olen alkanut pohtia yhä enemmän sitä, miten vuosikymmeniä eteenpäin katsovassa kaavassa onnistutaan huomioimaan kiertotalouden vaatimukset ja tarjoamaan mahdollisuuksia kaupungin joustavalle kehittymiselle. Tehtävä ei ole ihan helppo.

Uusi yleiskaava osuu monessa oikeaan: kaupunkirakennetta tiivistetään merkittävästi ja olemassa olevaa kaupunkirakennetta hyödynnetään tehokkaasti. Tämä on resurssiviisasta ja toisaalta varmasti hyvä ratkaisu myös kaupunkilaisten arjen sujuvuuden parantamiseksi.

Se mikä minua huolestuttaa, on olemassa olevien rakennusten käyttö. Kiertotalouden näkökulmasta on kestämätöntä, jos meillä seisoo rakennuksia vuosikausia tyhjillään ja niissä juoksevat jatkuvasti ylläpitokustannukset. Jokainen talo on resurssien niukentuessa ehdottomasti saatava hyötykäyttöön tai purettava tarpeettomana.

Toimistomaailma on ennennäkemättömässä myllerryksessä ja kerta toisensa jälkeen muun muassa meidän suhdannekatsauksemme kertoo karua totuutta vuokramarkkinoilta: tiloille ei löydy käyttäjiä, pääkaupunkiseudulla jo on yli miljoona neliötä tyhjää toimistotilaa ja määrä vain kasvaa. Tämä ei johdu ainoastaan siitä, että tilat olisivat vanhoja, eivätkä ne siksi täyttäisi nykyisille toimitiloille esitettyjä vaatimuksia. Tietotyö vain on pysyvästi muuttunut, eikä neliöitä enää tarvita niin paljoin kuin vanhakantaisissa toimistoissa.

Laskennallisena perusteena toimitilojen määrälle käytetään yhä niinkin hurjaa lukua kuin 30 neliötä per työntekijä. Työympäristöjohtamisen ammattilaisten mukaan nykytilanne tai vähintäänkin tavoite on noin 15 neliötä henkeä kohden, kun toimistoja suunnitellaan entistä paremmin liiketoimintaa tukeviksi monitiloiksi. Esimerkiksi remontoimalla suhteellisen tuore, tällä vuosikymmenellä rakennettu toimistotalo ja modernisoimalla tilojen käyttöä, voidaan olemassa olevan talon kapasiteetti helposti tuplata.

Tällä matematiikalla meidän on erittäin helppo löytää työpisteet kymmenille ja jopa sadoilletuhansille uusille työntekijöille olemassa olevista tiloista. Sellaista, mistä ei koko kaupungin tasolla ole pulaa, ei siis väkisin kannata rakentaa lisää. Toki uutta, paremmin tarpeita palvelevaa tilaakin tarvitaan ja lisää rakennetaan, mutta harkitusti.

Käyttötarkoituksenmuutokset ovat yksi ratkaisu tilojen käytön tehostamiseen. Kun kaupunkeihin virtaa kiihtyvällä tahdilla uusia ihmisiä, tarvitaan heille asuntoja. Toimistotyöpistehän meillä on jokaiselle tarvitsijalle ainakin laskennallisesti jo olemassa, joten niiden massiiviseen rakentamiseen on turha enää varautua. Käytännössä uuden rakentamisen pitäisi tarkoittaa aina sitä, että kaavoittaja muuttaa vanhaa toimistokaavaa muuhun käyttötarkoitukseen, kun syntyy uutta, tehokkaampaa tilaa.

Maankäytön suunnittelun näkökulmasta tilanne on hankala. Nykyinen kaavajärjestelmämme ei kovin hyvin taivu joustavan käytön tarpeisiin, mutta siihen sen avulla pitäisi ehdottomasti päästä. Muutosvauhti on sen verran hurja, ettemme voi arvioida tarpeita edes kymmenen, saati sitten kymmenien vuosien päähän. Tämän vuoksi ”sekakäyttö” pitäisi mahdollistaa jo nyt, ettei lukkoon lyötyjen kaavojen kanssa myöhemmin olla pulassa.

Melkoisen dilemman kanssa kaavoittajat saavat kasvun mahdollistamisen ja tiivistämisen vaatimuksen puristuksessa painia. Uskon kuitenkin, että tämä voi onnistua, kun keskitytään kokonaiskuvan hallintaan, eikä liikaa sidota yksityiskohtia. Kuulen mielelläni kaavoittajien ajatuksia siitä, millaiseksi heidän roolinsa kiertotalouden edistäjinä voisi kehittyä.

Jyrki Laurikainen
toimitusjohtaja, RAKLI ry
ERA17-seurantaryhmän jäsen

Teksti on julkaistu RAKLIn Tilaa elämälle -blogissa.

This entry was posted in Blogit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *